Nyt ne on sitten takanapäin. Pikkujoulut. Että oliko kovinkin hauskaa? Ei kai vain kettu sekoillut? No aletaan hauskuudesta. Kivahan se on vanhoja työtovereita oli tavata, mutta.... että eikö kettu enää meinannut tuntea? Tottahan toki, mutta se musiikki. Raikui ja kaikui läpi katon taivaisiin saakka. Älkääpä ihmetelkö jos oli tähdenlentoja viime yönä. Siinä me sitten huusimme toistemme korvaan sanottavamme ja luimme huulilta vastauksen. Oli se varmaan sivullisesta hauskaa seurattavaa. No olihan ne teatterin pikkujoulut ja elämähän on teatteria parhaimmasta päästä. Jokainen on vuorollaan pääosassa. Pöydässä kystä kyllä, kinkulla sinappiverho yllä.

Näyttelijätär H. kertoi hauskan jutun. Sanoin aamulla tietäneensä tapaavansa ketun päivän aikana. Ei edes aikonut tulla pikkujouluihin, mutta jossakin näkisimme. Oli aamupäivällä pessyt kotonaan uuteen näytelmään tulevaa miesten paitaa ja kas kummaa kauluksessa luki ketun nimi. Että ei muka tiennyt pikkujouluhin tulevansa? Eipä todella. Hänelle soitettiin vasta iltapäivällä, kun yllätyksenä prenikka annettiin. Sellaista elämä on...

Oikoi siili piikit pystyyn/ käpälänsä laittoi rystyyn./ Kettu saikin jalat alle/ loikki pakoon maailmalle .....

Tsemppiä kaikille!