Kettu kävi Espoon kulttuurikeskuksessa TapiolassaTiina Törön ja hänen sisarustensa taidenäyttelyssä. Oli avajaiset ja kylläpäs meitä olikin runsaasti. Ei kettu voinut muuta kuin katsella silmät soikeina "Räsästen tyttöjen" aikaansaannoksia. Todella korkealuokkaisia töitä. Kudontatöiden päälle ei kettu ymmärrä riittävästi, mutta mukana ollut kettumuori sitäkin enemmän. Kehui töiden korkeaa laatua. Syntyi näyttelyssä hassu tilanne. Kettu oli varaamassa Ketun kaupan kansikuva- akvarellia kun sai tietää, että eräs henkilö oli varaamassa sitä lahjaksi tuttavalleen. No saa nähdä, kumpi meistä akvarellin saa. On siellä muitakin Ketun kauppa kirjan akvarelleja, joten muutamia on vielä varattavissa. Ja yllätys. Tiina oli loihtinut Kettutuolin! Upea kuin mikä! Kannattaa piipahtaa Tapiolan kulttuurikeskuksessa.

Näyttelyvieraat innostuivat ostamaan Ketun kauppaa. Yksi lähti päiväkotiin Kamppiin ja hyvä niin. Lapset tykkäävät eläinaiheisista runoista.

Kettu ajoi Espan läpi. Olipa puut koristeltu komeasti. Kylläpä meillä osataan ettei tarvitse kaukomaille mennä.

Kerro missä pesäni on/ olen tällä aivan koditon./ Sanoi harakka käpytikalle /joka saapui talon pihalle.  ....

 ote runosta Rouva harakka

Tsemppiä kaikille!