Mitä? Onko kettu erehtynyt? Ei suinkaan vaan meni ihan sovittuun paikkaan. Jätti kotikolonsa ja kävi vierailulla päiväkodissa. Jäi kiva vaikutelma. Kettu luki runoja, täti satuja ja lapset esittivät ohjelmaa. Fiksuja ovat nykyajan lapset. Jo joku epäilee päiväkodin henkeä ja opettajien pätetevyyttä juoskoon viisi kertaa kuusen ympäri. Tuskin yksi kotienkeli pystyy kaikkea sitä monipuolisuutta kotona kehittämään mitä päiväkodista löytyy. Uutta suunnitelmaa kettu ehdotti ja varmaan toteutuu. Kvartetti tulee vierailemaan maaliskuussa. Että Helsingin kaupunginteatterin kvartetti. No ei sentään vaan miesporukka tulee esittämään vanhoja lastenlauluja. Huhtikuussa kettu johdattelee porukan teatterin kulisseihin ja toukokuussa lähdetään grilliretkelle. Me kyllä pystymme jos me vain haluamme. Pienistä puroista syntyy komeita virtoja. Eräs pikkukaveri totesi aamulla, että purolla ei ole kotia. Se alkaa jostakin ja virtaa jonnekin. Kaikki me voimme olla puron lähteitä. Liittyypä se sitten taiteeseen, hyvinvointiin tai vapaaehtoistyöhön. Meillä kaikilla on ideoita. Me pystymme jos me vain haluamme. Näissä merkeissä

Tsemppiä kaikille!