Kettu on kurkistanut pesäkolostaan ensimmäisen kerran siihen aikaan, kun hiljaisuus oli vielä kunniassa. Annettiin jokaiselle oma reviiri ja rauha. Ei siitä erikseen toitotettu, kaikki tapahtui luonnostaan. Jokainen oli sinut itsensä ja toisten kanssa. Nyt kettu ei voi kuin ihmetellä. Melusaaste tunkee joka puolelta. Niin on saaastuttanut ihmispoloiset etteivät osaa enää antaa rauhaa kanssaihmisilleen. Kännykkähöpötyksiin kettu ei jaksa puuttua. Ennen sauna oli sellainen paikka, jossa kirkon lisäksi hiljennyttiin. Entäs nyt? Yleisistä saunoista on tullut Hyde Parkkeja. Suut käyvät kuin märehtijöillä. Oi aikoja, oi tapoja! Kettu tapasi aikoinaan tuhansia kanssaolijoita päivässä. Arvaapas odottiko kettu kesää?  Mikä ihanuus, mikä autuus oli avata kesäkolon ovi ja kuunnella hiljaisuutta. Hiljaisuudella on sanottavaa. Se vaatii, mutta se antaa. Miten paljon uutta syntyykään hiljaisuudesta. Tuskin Sibelius sinfonioitaan sävelsi melun keskellä. Tuskin Rembrandt maalasi talunsa ihmisten ympärillä melutessa. Mikä meitä odottaa? Unelmamössö melusaastella. Ei kiitos sanoo kettu. Näissä merkeissä

Tsemppiä kaikille!