Oh, hoh, sanoo kettu, kun myyrän näki. Se tapahtui tänään. Nousi monta kysymystä mieleen. Ensimmäiseksi onko Suomesta loppunut dramatisoitavat romaanit, kun myyrä on pitänyt näyttämölle tunkea. Jos romaani on onneton niin ei tyhjästä hyvää näytelmää pystytä näyttämölle panemaan. Se tuli taas todistettua. Jos vihjailut ja alatyylin heitot kelpaavat näyttämölle niin surkea on suomalaisen teatterin tila. Jos teatterin eräs tehtävä on antaa rakennuspuita elämää varten niin heikot ovat elämän rakennustarvikkeet. Jos esitys rakentuu epämääräisten vihjailujen ja juorujen varaan niin vähissä ovat  ainekset. Jo Aristoteles on aikoinaan sanonut; "yksinkertaisista juonista ja tapahtumista kehnoimpia ovat kohtauksittain etenevät. Juoni on kohtauksittainen, kun kohtauksien välillä ei vallitse todennäköistä eikä välttämätöntä suhdetta". Nyt taas kerran tuo tuli todistettua.

Kolme tuntia myyrää on pitkä aika. Sinä aikana ehtii normaali harrastelija uida viisi kilometriä.  Hiihtää kolmekymmentäkilometriä. Ajaa Helsingistä Savonlinnaan ja lentää Istanbuliin. Pilkillä saada pari kiloa ahvenia. Espanian vahvoja verbejäkin pystyy oppimaan melkoisen määrän. Kolmetuntisen teatteriesityksen juoni ja rakenne  pitää olla johdonmukaisia, muuten katsojan suupielet alkavat tehdä tahattomia venyttelyliikkeitä.

Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu suoraselkäisyys. Häpeäksi on sellainen mies, joka ei uskalla esittää kritiikkiä henkilöä kohtaan hänen eläessään. Häpeäksi on tehdä rahaa kuolleen henkilön pilkalla.

Kettu ei ole erehtynyt käyttämällä pientä m-kirjanta. Isoa myyrä ei ansainnut.

Näissä merkeissä,

Tsemppiä kaikille!