Hyvää keväistä päivää.  Jos ei maalis maata näytä ei huhtikuukaan humauta. Niin sanottiin ennen.

Ketulla on kaksi kirjaa, jotka ovat hyllyssä käden ulottuvilla. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto ja Aristoteleen Retoriikka ja runousoppi. Kettu on lukenut molemmat kirjat useasti läpi ja aina vain niissä riittää ammennettavaa. Kettu on monesti miettinyt mitä pysyvää meidän aikakaudeltamme jää tuleville sukupolville. Jääkö muuta kuin savuavia raunioita ja avaruusromua. Synnyttäisikö lama jotakin uutta? Pakottaisiko se meidät pysähtymään. Tekemään jotakin muuta kuin keksimään uusia nimikylttejä. Ketulla on sellainen käsitys, että me tyydymme keskinkertaisuuten. Me emme osaa vaatia. Tässä maassa on pätevyyttä vaikka kuinka laajasti, mutta ei se esille pääse. Samat puhuvat päät laukovat latteuksia totuuksina. Niin ei ollut antiikin Kreikassa. Platon ja Aristoteles esittivät hyvinkin poikkeavia näkemyksiä niin retoriikasta kuin taiteesta. Asioista keskusteltiin sivistyneesti. Nyt kettu ihmettelee. Meillä pitäisi olla parempi koulutus ja tieto kuin antiikin Kreikassa ja me elämme tällaisessa polilitiikan ja kulttuurin hötössä.

Joskus kettulle on tullut mieleen, että saavatko monet julkiset laitokset  ja kaiken maailman kerhot verovaroja liian kevyesti. Että piilukirvesmies rahojen vartijaksi? No jos ei ihan piilukirvesmies niin ainakin terhakkaasti saksia käyttävä nainen. Monet jonnenjoutavat hötteröiset puuhahankkeet jäisivät  totetuttamatta. Kettu seurasi kahdeksankymmenluvulla erään kulttuuriporukan "rauhan tapahtumaa"johon  oli saatu valtion varoja. Kävi niin, ettei tapahtumaan tullut ketään ja porukka joi viskit ja söi pöpperöt keskenään hyvässä hengessä rauhaa edistäen. Kettu vain yhä ihmettelee missä se rauha luuraa.

Sitä odotellessa,

Tsemppiä kaikille!