Tänään oli sitten se päivä. Päiväkoti Inkiväärin lapset pääsivät kurkistamaan kulissien taakse. Onneksi kettu oli jo käynyt edellisellä viikolla teatterissa järjestelemässä asioita. Ihan tuli ketulle taas vanhat ajat mielleen. Tetterin lumo, se ei kettua jätä.

Helsingin kaupunginteatterissa on mitä nähdä. Kyllä siinä lasten silmät olivat ympyräisinä, kun mentiin lavastamon puolelle. Oli aasinpäitä, satuolentoja, oikenatuntuisia leivoksia ja vaikka mitä syötävää. Työn alla oli usean näytelmän lavasteet. Ehkäpä kiinnostavin oli syksyllä ensi-iltaan tulevan Maija Poppasen lavasteet. Mikä työ onkaan rekvisiitan teossa. Parhaillaan tarpeiston valmistaja teki sateenvarjoihin tähtivaloja. Tuskin yksikään katsoja arvaa miten monta seikkaa työssä pitää ottaa huomioon aina varjon aukaisemista ja sulkemista myöten. Tuleekohan varjoja peräti neljätoista mikäli kettu oikein muistaa. Lapset haluavat kokeilla kaikkea. Nyt tuli siihen tilaisuus. Harmi vain, että yhä harvempi lapsi pääsee teatteriin saati sitten kurkistamaan kulissien taakse. Kettu on jo pitemmän aikaa todennut, että lapset on helppo sivuuttaa ja nyt sitä tapahtuu oikein urakalla.  Kulttuurikokemukset eivät ole päällimmäisinä. Tampereella ollaan käymässä kiinni koululaisten ruokalautasten sisältöön. Ei tiedotusvälineekään elä puhtaan kaulan kanssa. Lasten asioista ei puhuta riittävästi. Optiomiljoonat ja tekstiviestit ovat paljon kiinnostavampia. Ainakin toimittajien mielestä. Kuka nyt viitsisi tehdä juttua lasten kulttuuritarpeista. Helpompi on käydä keskustelua koiranjätöksistä.

Kettu ja päiväkotiporukka kiittää Helsingin kaupunginteatteria ja erityisesti Sirkkua. Kiitos myötämielisestä suhtautumisesta vierailuun. Moni lapsi oli ensimmäistä kertaa teatterissa. Nyt riittää  teatteriretkestä kertomuksia pitkäksi aikaa.

Näissä merkeissä,

Tsemppiä kaikille!