Ne on nyt sitten nähty. Peipponen ja västäräkki. Pääskynen on vielä näkemättä. Kaukana ei kesä voi olla jos vanhoihin merkkeihin on uskominen. Karjan voi laskea ulos ruohoa syömään viiden viikon kuluttua.

Siinäpä jatkoa eiliseen. Sellaisen varauksen kettu kuitenkin itsellään pidättää, että muutoksia saattaa tulla jos ilmat reistailee. Saattaa käydä samoin kuin Ylen sääihmisille. Pääsiäiseksi luvattiin aurinkoista ja lämmintä, mutta kuinkas kävikään. Pilvistä kuin syksyisenä päivänä ja lämpötila neljän paikkeilla. No ainakin täällä etelässä. Kettu katseli eilen lehdestä kuinka Rilli-kissakin oli erehtynyt viime talven sääennustuksissa eli saattaa se parempikin ennustaja erehtyä. Viime kesän juhannusaaton säästä ei kuitenkaan erehtynyt kuin viidellä minuutilla sateen alkamisessa ja päättymisessä. Antoi tarkan ennusteen Lappeenrannan tienoolle.

Ketun pitäisi kehitellä kesäksi lammas tai kilipukki mökille. Tulee pikkuvieras ja on aivan varma, että söpön köpöttelijän sieltä löytää. Mikä neuvoksi? Ehkäpä ketun pitää ottaa lainalammas. Siinäpä se vasta urakka olisi jos kettu lampaita tai kilejä kesäksi ottaisi. Ei varmaan olisi hengen rauhaa. Tuostapa tuli mieleen, kun kettuperhe ajeli muutama vuosi sitten kutostietä niin ohi pörhälsi farmariauto ja ikkunoista katseli lammas. Ei ollut kettu uskoa silmiään. Piti kiihdyttää vauhtia ja ajaa perässä. Onneksi auto poikkesi Pukaron huoltoasemalle. Kettu käänsi perässä. Farmarissa ei ollutkaan vain yksi lammas vaan kaksi ja molemmilla kaksi karitsaa. Neitonen haki lisää vettä matkustajille ja ämpärien tyhjennyttyä matka jatkui Suomenniemelle. Lampaat oli matkalla kesälaitumelle.

Jälkeenpäin kettu jäi miettimään, että olisiko matkustajilla pitänyt olla turvavyöt.

Näissä merkeissä,

Tsemppiä kaikille!