Leipää ja sirkushuvia sanottiin ennen Roomassa. Kun Roomassa oli paljon työttömiä eli n. 150 000 piti keksiä jotakin. Mitäpä muuta kuin sirkushuveja, kilpa-ajoja ja galiaattoreiden taisteluita. Soittajia ja viihdyttäjiä kadunkulmiin. Voi hyvät hyssykät sanoo kettu. Mikään ei ole uutta auringon alla. Historia toistaa itseään.

Ihan valtiovalta on lähdössä mukaan, jotta Teatterikorkeakoulussa voidaan aloittaa sirkuskoulutus. Kandidaatin koulutus kestäisi kolme vuotta, maisteriksi vielä kaksi vuotta ja sitten voitaisiin tehdä tohtorin tutkinto. Sirkustaiteen tohtori!! siihen väitöstilaisuuteen kettu varmasti osallistuisi.

Kuvitelkaa hyvät ihmiset. Aaltoyliopisto, josta valmistuisi sirkustohtori. On se vaan niin innotiivistä tuo maailman meno ettei kettu pysy perässä. Ihanko sitä varten pitää perustaa huippututkimuksen yliopisto, että voidaan suorittaa sirkustohtorin arvo. Nyt on tärkeää panostaa sirkustaiteen tukemiseen sanoo opetusministeri Stefan Wallin. Ketulla raksuttaa kummasti. Onko taloudellinen tilanne karkaamasta hallituksen käsistä niin pahasti, että pitää alkaa kansaa sirkustempuilla viihdyttää. Seuraavaksi kettu odottaa, että kansa pääsee ilmaiseksi raveihin ihan valtion järjestämillä busseilla. Jos sirkus ja ravit eivät auta niin sitten on varmaan formuloiden vuoro.

Entä mitä tapahtuu muualla? Esimerkiksi Israelissa seitsemän yliopistoa kuuluu viiden sadan parhaimman joukkoon koko maailmassa. Montako yliopistoa Suomesta kuuluu tuohon kerhoon? Mikä on Suomessa väitöskirjojen taso verrattuna muuhun maailmaan? Alkaako väitöskirjojen taso muistuttaa gradujen tekoa? Kettu pelkää, että sirkustohtoroinnilla ei Suomea lamasta nosteta. Sirkus antaa hetken unohduksen humahduksen, mutta entäs jos sitten on mentävä  leipäjonoon.

Kettu hieraisee silmiään. Totta se on. Ihan mustalla lehteen on kirjoitettu, että Teatterikorkeakoulu on valmis aloittamaan sirkuskoulutuksen tanssitaiteen koulutusohjelman yhteydessä. Taas kettu epäilee. On tanssitaiteen koulutuskin mennyt hieman oudoille raiteille, kun katselee viimeisempiä opetustuloksia. Olisikohan unohdettava sirkushössötys ja Jorma Uotisen tartuttava puikkoihin?

Näissä merkeissä,

Tsemppiä kaikille!