Kettu ei ollut uskoa silmiään. Ihan piti hieraista kaksi kertaa ennen kuin uskoi. Eräs kauppa lupaa tarjota tänään asiakkailleen ilmaisen lounaan. Olipa ihan menu lehdessä. Voi hyvä hyssykät sanoo kettu. Ilmainen lounas! Mikä se sellainen on? Vanha totuus sanoo ettei ilmaisia lounaita ole olemassakaan. Jossahan se maksaja luuraa. Että kauppa ihan rakkaudesta asiakkaisiin moiseen ryhtyisi? Sitä kettu ei usko. Kävi vain niin, että muutaman sadan metrin pässä avataan tänään iso liike, joka tarjouksillaan houkuttelee väkeä. Kettu on surullinen. Pitääkö markkinoinnissa mennä niin alas, että luotetaan asiakkaiden alhaiseen moraaliin. Eikö olisi ollut parempi laittaa lounasrahat hyväntekeväisyyteen. Miten paljon iloa tuo raha olisikaan tuottanut virkistysrahana vanhainkodeille tai lasten päiväkodeille. Tiettyinä panostuksina se olisi tuottanut iloa vuosien päähän. Entäs nyt? Suunnaton määrä kertakäyttöastioita. Energiakuluja kuljetuksista. Turhaa roskaamista.

Kauppa markkinoissaan kohtelee meitä juuri niin kuin me annamme meitä kohdeltavan. Jos meillä ei ole tarvetta jostakin meille luodaan tarve. Kettu ei esimerkiksi ymmärrä miski kännykässä pitää olla kaiken maailman pelit ja soittimet. Mihin niitä tarvitaan? Kuka viitsii pelata kännykkäpelejä? Kettu  katselee kummastellen liikennevälineissä henkilöitä, joiden on raplattava kännykkäänsä alinomaan. Kännykästä on tullut rukousnauha. Kuinka näin on päässyt käymään? Normaalijärkiset ihmisistä on tullut mekaanisen rakkineen orjia. Olisiko markkinavoimilla siihen jokin vaikutus epäilee kettu.

Näissä merkeissä,

Tsemppiä kaikille!